19 joulukuuta 2014

Joululomille

Maanantaina tehtiin jaanan tunneilla ryhmätehtäviä väriopista ja tarkistimme, että kaikki työt on tehty. Tiistaina pidettiin luokan kesken pikkujoulut, joihin jokainen toi jonkunlaisen pikkulahjan. Lisäksi tehtiin pipareita ja torttuja ja katottiin joulutarina. Pikkujoulut onnistuivat tosi hyvin ja kaikilla oli hauskaa!:)
Keskiviikkona laitettiin omat hiukset kuntooon!:) Mulle värjättiin alta vaaleeks ja päältä tummaks. Mä värjäsin lauran liukuvärjätyt hiukset tummiks. Työt onnistu hyvin ja lopputulokset oli hyviä! Torstaina iltapäivällä kävimme vielä vanhainkodissa tekemässä käsihoitoja. 




1. Mikä meni hyvin värjäysjaksolla?
- Kolmosjakso meni niin nopeesti, että en muista edes mitä kaikkea olemme tehneet. Pääosin kaikki meni tosi hyvin. Erityisen hyvin mielestäni onnistui asiakas jolle värjäsin punaiset latvat ja juurikasvun pois. 
2. Mikä meni huonosti?
- Mielestäni mikään ei mennyt jakson aikana erityisen huonosti, mutta minun täytyy opetella levittämään väri tasaisesti, jotta lopputuloksesta tulee tosi tasainen. 
3. Mitä opin värjäysjaksolla?
- Värjäysjaksolla olen oppinut ihan hirveästi kaikkea. Olen oppinut kuinka kulmat ja ripset värjätään ja muotoillaan. Olen oppinut myös tekemään normaalin käsihoidon. Lisäksi olen oppinut värien käytön, sekoitussuhteet ja yleisesti väriopin perusjutut. Kolmosjaksolla myös kädentaitoni ovat varmistuneet ja olen jo paljon varmempi töissäni. 
4. Mitä vien/olen vienyt käytäntöön opituista asioista?
- En ole vienyt vielä mitään käytäntöön, koska kotona ei ole tarvittavia tarvikkeita. Mutta heti kun alan olemaan varma tekemistäni töistä, niin ostan varmasti värejä ja muita aineita kotiin.


11 joulukuuta 2014

Ilta-asiakaspäivä

Keskiviikkona harjoteltiin värillisiä raitoja. Minä tein red-violet sävyllä ja 9prosenttisella hapetteella. Annoin raitojen vaikuttaa noin 25minuttia. Raidoista tuli ihan kivat, vaikka ne eivät näykkään kovin selvästi.
Tänään oli ilta-asiakaspäivä. Minulle tuli kaksi asiakasta värjäykseen. Ensimmäiselle asiakkaalle oli tarkotuksena värjätä vaalea juurikasvu pois.
             
Latvaan ajattelin aluksi tehdä kirkastuksen, jotta vaalean latvan väri olisi vähän puhtaampi, mutta sitten suunnittelimme, että latvaan voisi laittaan punaisen Elumen värin kun joulukin on tulossa! No sitten mä värjäsin juurikasvun pois ja sen jälkeen laitoin latvaan punaisen värin. Värjäsin asiakkaan ripset ja kulmat sillä välin kun väri vaikutti. Ja lopuksi leikkasin huonot latvat pois. Hiuksista tuli mielestäni ihanat ja asiakaskin oli tosi tyytyväinen. Oli kiva tehdä jotain erilaista!


Toiselle asiakkaalleni värjäsin hiukset kahdella värillä. Ensimmäiseksi laitoin etuhiuksiin kuparin väristä raita-ainetta, jotta etuhiuksista tulisi hieman kirjavat ja hiuksissa olisi jotain erilaista. Sen jälkeen värjäsin muut hiukset kuparin ruskealla. Tämä värjäys onnistui myös tosi hyvin ja etuhiuksista tuli tosi kivat. Tarvittaessa väriä saa enemmän esiin vaikka lakalla asettelemalla. Asiakas oli tyytyväinen ja kaikki meni onnistuneesti.


09 joulukuuta 2014

Harjoittelua asiakaspäivällä

Maanantaina meillä oli Jaanan kanssa asiakaspäivä. Mulle tuli asiakas, jolle tein osavärjäyksen. Asiakas halusi hiukset alta tummemmiksi siten, että ne vaalenevat päällepäin. Laitoin alahiuksiin puoleenväliin asti 5B+N sävyä ja latvaan pelkkää 5B sävyä. Muut hiukset pistin ylös kiinni, koska niitä ei tarvinnut värjätä. Työ onnistui ihan hyvin, mutta lopputuloksesta tuli vähän liian punertava. Se ei kuitenkaan haitannut asiakasta ja se näytti hyvältä lopputuloksessa.





06 joulukuuta 2014

Paljon tekemistä

Tällä viikolla maanantaina oli Jaanan teoriatunnit. Siellä käytiin läpi värjäystä ja kaikenlaisia tärkeitä juttuja. Tiistaina miellä oli asiakaspäivä. Saatiin asiakkaiksemme valokuvaajat, jotka oli kuvaamassa meitä halloween projektissa. Mä värjäsin kulmat ja siistin etuhiuksia. En muistanut ottaa kuvia, mutta työt onnistu ihan hyvin ja asiakas oli tyytyväinen.

Keskiviikkona alotettiin tekemään jo raitoja. Alotettiin raitojen tekeminen harjoituspäästä. Harjoteltiin lappuraidotus tekniikkaa. Aamulla käytiin teoriaa aineista ja niiden suhteista. Käytiin läpi Silk Lift aineen käytön. Alotettiin raidoitus heti teorian jälkeen. Raidoitus ei ollut kauhean vaikeaa, mut oli hankala saaha raidoista juuri sen näköiset kuin haluaa. Ensimmäisiksi raidoiksi mielestäni onnistuin ihan hyvin.




Tehtiin myös seuraavana päivänä toisillemme raitoja. Siinä sai sitten heti lisää haroitusta. Työskentely oli tietysti hieman epävarmaa, mutta kun työ onnistui, niin tuli paljon varmempi olo raidotuksesta.


Koristelimme tilat jouluisiksi:)
Torstaina saatiin projektiksemme kasiluokkalaisten itsenäisyyspäiväkampausten tekemisen. Meille tuli kymmenen tyttöä hiusten laittoon. Mua vähän jännitti, kuinka onnistun koska en oo tehnyt paljon kampauksia. Lopulta asiakkaallani oli onneksi valmiina suunnitelma haluamastaan kampauksesta ja se ei ollut vaikea tehdä. Onnistuin ihan hyvin kampauksessa.


Perjantaiaamu lähti ihanasti käyntiin, kun teimme toisillemme intialaiset päähieronnat. Sen jälkeen harjoittelimme tekemään käsihoitoja pareittain. 

Kynnet viilattiin ja muotoiltiin
Kädet hierottiin ja kynsinauhat ja kynnet hoidettiin. 
Käytimme erilaisia lakkoja, rasvoja ja puhdistusaineita.

Värjäilyä ja teoriaa

Värijakso on lähtenyt mukavan reippaasti käyntiin ja paljon on ehtinyt jo tapahtumaan. Alotettiin värjäys vaahtoväreistä sekä kevytväreistä. Opeteltiin myös alkujaksosta kulmien ja ripsien värjäystä. Niistä on kirjoitettu meidän vanhaan blogiin jo. Olemme käyneet paljon kaikenlaista teoriaa ja harjoitelleet paljon suoraan tekemällä.

Viimeviikolla tehtiin pareittain Colorance kestosävytteen. Mä tein Kristan kanssa. Mun hiukset oli värjätty ihan lähiaikoina joten mä värjäsin vaan Kristan hiukset. Työ onnistu ihan hyvin, mutta muutos oisi voinut olla hieman suurempi. Täytyy myöntää, että värjäys oli ehkä vähän sähellystä ja epävarmaa haha :D Mutta loppujenlopuksi koko homma sujui hyvin!



Tiistaina meidän opettaja oli hankkinut meille väriasiakkaita vaatetusalalta. Me värjättiin emmin kanssa yhden tytön juurikasvun pois ja latvan kirkkaammaksi. Oltiin tosi tyytyväisiä tekemäämme työhön. Myös asiakas oli tyytyväinen. Tuli tosi hyvä mieli kun työ onnistui.


Viimeviikolla myös tehtii erilaisia kampauksia, käytiin teoriaa ja värjäilimme toistemme hiuksia.


04 joulukuuta 2014

Oma blogi

Päätettiin Lauran kanssa tehdä lopuulta omat blogit, koska on helpompi kirjoittaa omista töistä omaan blogiin. Ja jos joskus käytetään blogejamme  siihen, että haluamme näyttää esimerkiksi työpaikalle käden jälkeämme. Yhteisestä blogista on vaikea nähdä mikä on kummankin tekemää. Jos kuitenkin joku haluaa käydä lukemassa, mitä olemme tehneet ensimmäisen kolmen jakson aikana linkkaan tähän meidän vanhan blogin. ( http://marinjalauranhiusblogi.blogspot.fi/ )