27 tammikuuta 2016

Permanentin historia


Permanentti on todella vanha hiuskäsittely. Se on keksitty 1800-luvun alussa ja sitä on kehitetty 1900-luvulle asti, jolloin keksittiin laitteet sitä varten. Ensimmäisen permanentin keksi Saksalainen Karl Nessler. Hän käytti keksinnössään lehmän virtsaa ja vettä. Silloin permanentti oli vaarallista ja erittäin hidasta. Monen asiakkaan hiukset paloivat ja menivät aivan pilalle. Rullat olivat niin kuumia, että ne roikkuivat telineestä, jotta ne eivät polttaisi. Ja joskus asiakkaat saivat myös sähköiskuja.  Vuonna 1932  Zotos International-yhtiö toi markkinoille kokonaan kemiallisen menetelmän, jossa ei käytettiin koneita tai lämpöä. Silloin permanentti alkoi yleistyä todella paljon. Nykyään permanentti on todella kehittynyt. Esimerkiksi olaplex oli suuri mullistus permanentille.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti